maanantai 3. tammikuuta 2022

Lahden ruokapiirin jakelut alkavat keskiviikkona 12.1.2022

 Aloitamme jälleen kerran uuden, uljaan luomu- ja lähiruokavuoden keskiviikkona 12.1. klo 16.30-18 jakelulla. Pääset tilaamaan heti vuoden ensimmäisessä jakelussa liittymällä jäseneksi täällä. 

Koronapandemia on vaikuttanut yhdistyksemme toimintaan, vaikka olemmekin pystyneet järjestämään jakelut normaalisti kahden viikon välein. Tapahtumia, retkiä ja teematilaisuuksia emme sitä vastoin ole voineet toteuttaa samaan tapan kuten aiempina vuosina. 

Toivomme kovasti, että vuonna 2022 pääsisimme taas tapahtumien ja toiminnan pariin. Puhdas, ekologinen, eettinen ja laadukas ruoka on meille tärkeää. Eikä pelkästään ruoka, vaan kestävä elämäntapa kaiken kaikkiaan. Tarvitsemme entistä enemmän tekoja ja puhetta kotimaisen kestävän ruokakulttuurin ja arjen puolesta. Tervetuloa mukaan tilaamaan laadukkaita ja edullisia luomu - ja lähituotteita ja edistämään samalla kestävää kotimaista ruokakulttuuria!