keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Flunssa vs. kasvikset

Hyvinvoinnin peruspilareina korostetaan unta, liikuntaa ja ravintoa. Jos ne eivät ole tasapainossa, kerjää ikävyyksiä. Voin ainakin omien johtopäätösteni perusteella vahvistaa tämän.

Nukkuminen, päivätyö, remontointi, (välillä liiankin) aktiivinen nuorkauppakamariharrastus. Tämän hetkisen elämäntilanteeni eniten aikaa vievät asiat järjestyksessä. Jos kotona käy vain kääntymässä työpäivän jälkeen ja palaa sinne suoraan nukkumaan, on myönnettävä että ruoka-asiat ovat jääneet pikkuisen taka-alalle. Kuten myös liikunta, jota olen pakollisten ohjaustuntieni lisäksi harrastanut muistaakseni joskus syyskuussa. Ja blogitekstien kirjoittaminen. Nukkuminen on sentään kunnossa.

Pari vuotta sitten en juuri flunssia sairastellut. Nyt menossa on tämän syksyn ehkä neljäs tai viides flunssa. Toki nää on ollu lyhyitä, mutta yhtä kaikki ärsyttäviä. Varsinaista tieteellistä faktaa toki ei yhden henkilön mutu-tuntumaan perustuvassa ”tutkimuksessa” oo tarjota, mutta liikunnan puutteen lisäksi uskon, että tähän vaikuttaa jos ei nyt huono ruokavalio, niin ainakin selvästi heikompi kuin viime vuosina yleensä. Kun tärkein ruokaan liittyvä seikka on nyt ollut se, että sen saa nopeasti mahaan, jotta pääsee piikkaamaan, maalaamaan, tapetoimaan, paneloimaan jne. ei välttämättä päällimmäisenä ajatuksissa ole ollut se, montako kourallista kasviksia kulloisenakin päivänä syö.

En ole koskaan kasvisruokavaliota noudattanut, joten reseptitkin ovat minulle vieraampia. Tämä taas johtaa siihen, että on huomattavasti helpompi ja nopeampi paistaa paketti jauhelihaa ja jättää vaikeat kasvikset jääkaappiin, jos niitä siellä on ollutkaan. Harva ravintoasiantuntija kuitenkaan suosittelee syömään jauhelihaa tai kanaa flunssan ehkäisyyn.

Ruokapiirin kautta saa helposti omalta koneelta tilattua hyvälaatuiset kasvikset (ja myös paremmat lihat). Vaikka punajuuren tai lehtikaalin kokkaamiseen menisikin ekalla kerralla enemmän aikaa kuin kanasuikaleiden, luultavasti se aika on sen arvoista. Käytetään siis hyödyksi hyvä valikoima luonnon lääkkeitä (okei, ei ne apteekkimielessä oo lääkkeitä), jotta pysytään terveinä ja hyvinvoivina.

Mitä opimme tästä? Syödään kasviksia, ne on terveellisiä. Ruokapiirin kautta niitä saa helposti. Minä menen tekemään viherpirtelön, ensimmäisen ainakin joulukuun puolella.

Oikein tervettä joulua kaikille!

maanantai 27. marraskuuta 2017

Ruokapiirin pikkujoulut ja viinitasting


Ruokapiirin pikkujouluja vietetään perjantaina 1.12. Klo 18 Mea Mannassa.

Samalla pidetään myös syksyn perinteinen luomuviinimaistelu. Viinit tulevat suomalais-saksalaiselta maahantuojalta, Weinwelt Langefeldilta, www.weinwelt-langefeld.com. Maistelussa  on peräti 9 erilaista luomuviiniä. Maistelun ohessa on mahdollista tehdä myös viinitilaus, viinit saamme ennen joulua Suomeen. 

Mea Mannan menu sisältää lämpimän kasvispadan, mung-papupihvit, pari ruokaisaa salaattia, vihersalaatin, jälkiruoaksi kahvin, teen ja raakakakkua, buffet-pöydästä.

Hinta 24 eur / hlö (ruokailu 18 eur ja viinit 6 eur). Lasten ruokailu 10 eur. Pikkujouluihin voi siis osallistua myös pelkällä ruokailun hinnalla, jos viinit ei maistu. Maksetaan paikan päällä pankkikortilla. 

Ilmoittautuneita on jo kivasti, mutta vielä mahtuu mukaan! Myös toiminnasta kiinnostuneet, perheenjäsenet ja seuralaiset ovat tietysti tervetulleita. Sitovat ilmoittautumiset viimeistään ke 29.11. Ruokapiirin sähköpostiin lahdenruokapiiriry@gmail.com

Tastingin lisäksi ohjelmassa lähinnä hauskaa hengailua ja herkuttelua, mutta jos haluat esittää runon, laulun, puheen tai vaikka jouluisen performanssin, niin ilmoita ihmeessä itsestäsi, estradi on vapaa 😊 Lämpimästi tervetuloa! 

P.S. Uusille jäsenille joulukuun jäsenyys maksutta, kun liittyy nyt ja maksaa ensi vuoden jäsenmaksun!

perjantai 13. lokakuuta 2017

Eteeristen öljyjen ilta

 
Ensi keskiviikkona 18.10.2017 järjestetään Eteeristen öljyjen ilta ruokapiirin jakelun jälkeen kello 18:15 - n. 20:30 jakelutilassa Hollolankatu 3:ssa. Tilaisuudessa kuullaan miten voimme tukea terveyttämme aidoilla 100 %:lla terapeuttisen asteen eteerisillä öljyillä. Tilaisuus on avoin kaikille.
 
Illan ohjelmassa mm:
  • Mikä on Young Living ja mitä ovat eteeriset öljyt ?
  • Mitä hyötyä öljyistä voisi olla sinulle, perheellesi tai lemmikeillesi ?
  • Miten voimme käyttää öljyjä jokapäiväisessä elämässämme ? 
  • Halukkaille voidaan tehdä "skannaus" 5 €, joka kertoo kehon tämän hetkiset Young Livingin öljy- ja lisäravinnetarpeet.
Luennoitsijoina toimivat Anja Sivula ja Ritva Hyväri.

Ilmoittautumiset: lahdenruokapiiriry@gmail.com
Paikkoja on rajoitetusti.

Tarjolla on myös teetä, kahvia ja pikkupurtavaa.

Tervetuloa.


keskiviikko 3. toukokuuta 2017

Villiyrttioppeja

Keskiviikkona 3.5.2017 pidettiin jakelun jälkeen villiyrttiluento Hollolankadulla jäsenille. Luennoitsijana toimi Pirkko Rosti, ennen eläkkeelle jäämistään Martoissa työskennellyt villiyrttiasiantuntija Villähteeltä. Pirkko oli kerännyt muutamia kevään ensi kasveja esimerkeiksi, sen mitä näin kylmillä säillä vielä oli ehtinyt kasvaa. Lisäksi saimme katsoa kuvia herkullisista ruoista, joissa villiyrttejä oli käytetty ja selata muutamia villiyrttikirjoja. Tärkein oppi lienee se, että rikkaruohoja ei missään nimessä kannata lähteä kitkemään ja heittämään kompostiin, vaan ne voi syödä tai käyttää koristeena. Tästä voit ladata itsellesi Pirkon villiyrttireseptit.

Kiitokset vielä Pirkolle asiantuntemuksesta.




tiistai 2. toukokuuta 2017

Toukokuun alussa tapahtuu

Keskiviikkona 3.5. on tiedossa hortoiluluento jakelun jälkeen kello 18. Hortoilu eli villiyrttiteemaa on kovasti toivottu jo viime vuoden puolella ja nyt saammekin oikean asiantuntijan paikalle! Horta-ekspertti Pirkko Rosti saapuu kertomaan meille kotoisista villiyrteistämme ja niiden käyttömahdollisuuksista. Paikkana Hollolankatu 3. Tilaisuus on maksuton ruokapiirin jäsenille, tervetuloa mukaan!

Perjantaina 5.5. vuorossa on luomuviinimaistiaiset Jalkarannan monitoimitalolla. Tilaisuuteen mahtuu max 20 henkilöä. Osallistujamäärä alkaa olla täynnä, mutta teemme viineistä yhteistilauksen, johon voivat osallistua kaikki ruokapiirin jäsenet. Luomuviinit toimittaa yhteistyökumppanimme Weinwelt Langefeldin, joka on suomalais-saksalainen perheyritys, jonka valikoimista löytyy laadukkaita viinejä ja mm. oliiviöljyä. Katso lisää: www.weinwelt-langefeld.com

perjantai 17. maaliskuuta 2017

Touhutunnelmaa eko-hiustuotteiden työpajassa

Padat pöhisemässä, aromikkaita tuoksuja, kuhinaa, iloista pölinää, ainesten punnitusta, vatkausta… Välineistönä kattiloita, lusikoita, siivilöitä, raastimia, tratteja, mittakuppeja, yrttejä, öljyä, mehiläisvahaa, hunajaa - ihan kuin jouluna! Olenko eksynyt marttojen kokkausklubiin?



Eihei! Nyt on Eco hiustuotteiden työpaja. Oppaanamme oli Ekokampaamo Piparmintun Minttu Laurila.

Koska jäsenistömme on kiinnostunut siitä mitä laittaa suustaan alas olemme luonnollisesti myös valveutuneita sen suhteen mitkä aineet joutuvat kosketuksiin ihomme kanssa. Kaikkihan imeytyy ihosta läpi joten ei ole aivan sama, että esim. normaali hammastahnassa sallitaan veneenpohjamaalissa kielletty triklosan* - tai että normikosmetiikasta saattaa löytyä maaöljypohjaisia raaka-aineita (petrokemian teollisuuden ylijäämiä). Entäpä alkyylisulfaatit, jotka taatusti hilseyttävät päänahan ja ovat myös kaloille toksisia?

*tappaa kalat ja vesien pieneliöt

Lisää voit lukea täältä 

Tällä kertaa päätimme valmistaa tuotteet itse ja sehän olikin vallan hauskaa touhua, kuten kuvista näkyy. Sampooseen hauduttelimme kehäkukkaa (kosteuttava) tai nokkosta (rasvoittumista hillitsevä) hyvän tovin ja lisättiin yrttiuutteeseen muut aineet kuten ksantaanijauhe, pesutensidi ja mahdollisesti eteeriset öljyt. Sitten vaan itselle räätälöity sampoo pulloon ja kiva etiketti päälle.

Kotiinviemisinä jokainen sai mukaansa itselle räätälöidyn sampoon, kuohkeuttavan suolasuihkeen ja hiusvahan :-)





tiistai 7. maaliskuuta 2017

Miksi liityin ruokapiiriin


Hypermarketit ovat täynnä ruokaa, josta jokainen takuulla saa mahansa täyteen. Miksi ihmeessä siis joku liittyy ruokapiiriin, joka sitoo hakemaan tilaukset tiettyyn aikaan, veloittaa vuotuisen jäsenmaksun ja velvoittaa tämän lisäksi vielä talkootyöhön? Suurin osa ihmisistä ei liitykään, mutta jäsenillä on varmasti erilaisia tarinoita kerrottavanaan. Tässä minun.

Aiemmin söin ihan mitä vain. Ostokriteerini oli yksinkertainen; tarjolla olevista tuotteista ostin aina halvinta, koska sitä sai eniten. Varmaankin pyrin syömään suhteellisen terveellisesti, siltä osin kuin asia kiinnosti. Yleensä ei kiinnostanut. Muutin Lahteen vuonna 2010 ja kyseisenä vuonna alkoi vääjäämätön muutos ruokatapojen suhteen. Paluuta entiseen ei ollut.

Testasin syksyllä koemielessä vähähiilihydraattista ruokavaliota ja jätin viljat pois. Olo muuttui häikäisevän paljon. Maha toimi paremmin, olo oli pirteämpi ja koko ikäni vaivannut lievä ihottuma hävisi kokonaan, eikä ole tähän päivään mennessä palannut. Wau, voiko ”pelkkä” ruoka vaikuttaa näin, mietin.

Pikkuhiljaa ruokavalioni muuttui hippimäisempään suuntaan: aamupirtelöitä, reilusti kasviksia, enemmän pähkinöitä ja siemeniä jne. Luin paljon ruoka-aiheisia kirjoja ja muodostin uutta maailmankuvaa. Moni piti minua kapeakatseisena mouhottajana. Muistaakseni vuonna 2011 kuulin ruokapiiristä. En ollut mikään luomun ihannoija, aiemmin enemmänkin päinvastoin. Ruokapiirin kautta monet tuotteet olivat edullisempia kuin kaupoissa ja se todella lämmitti vanhan kitupiikin sydäntä. Toki jotkut olivat kalliimpiakin, mutta niitähän ei minun tarvinnut ostaa.

Vuosien varrella olen alkanut suosia luomua, erityisesti lihatuotteissa. Miksi ihmeessä, kun tutkimukset luomusta ovat ristiriitaisia: välillä luomu pelastaa maapallon, välillä tuhoaa, joskus luomussa on enemmän ravinteita, joskus vähemmän jne. Olkoonkin luomu kalliimpaa, mutta ainakaan niissä ei pitäisi olla niin paljon torjunta-ainejäämiä kuin monessa ei-luomussa. Minua inhottaa ajatus, että söisin hyönteis-, home- ja rikkakasvimyrkkyjä. GM-ruoassa mieltäni vaivaa erityisesti glyfosaattijäämät.

Punainen liha on tutkimuksissa yhdistetty erilaisiin syöpiin. En ole tiedemies, mutta käsitykseni mukaan hyvin monet tutkimukset on tehty lihajalosteilla (täynnä lisäaineita) ja amerikkalaisella lihalla (täynnä antibiootteja ja/tai hormoneja). Maksan mielelläni mielenrauhastani ja mielikuvastani (kenties väärästä, mutta kenellä on lopullinen vastaus?) puhtaasta, luomumenetelmin tuotetusta ruuasta. Olen mitä syön.

Liityin siis ruokapiiriin halvempien hintojen perässä. Olen mukana edelleen, koska toki monessa tuotteessa hinnat ovat halvemmat, mutta ennen kaikkea, koska haluan tietää mitä syön. Todennäköisesti Kärkölässä tuotettu luomu tekee minulle enemmän hyvää kuin kiinalainen bulkkituote. Eikä yhtään haittaa, jos tuottajakin saa panoksestaan vähän enemmän tai että lautasellani oleva lehmä tai lammas on eläessään saanut laiduntaa hämäläisellä niityllä. Voi olla, että olen mielikuvamainonnan uhri vailla omia valintoja, mutta olen erittäin tyytyväinen näihin valintoihin, kenen ne sitten lienevätkään.
- Jussi

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Eco hiustuotteet-tapahtuma

Lahden ruokapiiri järjestää 15.3. omien hiustuotteiden tekoillan jakelutilassa Hollolankadulla. Illan asiantuntijana ja ohjaajana toimii ekokampaaja Minttu Laurila ekokampaamo Piparmintusta. Illan aikana teemme itselle räätälöidyn shampoon sekä hiusten muotoilutuotteita. Saat kaikki tehdyt tuotteet mukaasi.
 
Iltaan mahtuu 20 osallistujaa ja se on tarkoitettu sekä ruokapiirin jäsenille, että jäsenyydestä kiinnostuneille. Materiaalikustannukset ovat 7 € / hlö jäsenille ja 10 € / hlö ei jäsenille (kaikki, jotka liittyvät ruokapiirin jäseneksi tapahtuman aikana osallistuvat jäsenhinnalla) Maksu suoritetaan ruokapiirin maksupäätteellä paikan päällä. 

Ruokapiiri tarjoaa kahvia, teetä ja pientä purtavaa!
Sitovat ilmoittautumiset 5.3. mennessä Edyta Petlinille: edytapetlin(at)hotmail.com
 
Tapahtuman sivut Facebookissa:

 

torstai 2. helmikuuta 2017

Tulevia tapahtumia

Hallitus kokoontui 1.2. alla keskeisimmät uutiset kokouksesta:

Jäseniä on tällä hetkellä hieman yli 70. Jäseniä pyritään saamaan lisää tapahtumien yhteydessä ja Some-markkinoinnilla. Uutena tuottajana kokeillaan ottaa verkkokauppaan Arctic Warriors. Lisäksi pakkaseen tilataan lisää poronkäristystä ja Jymy-jäätelöä.

Tulevia tapahtumia:
  • Kevättalvella järjestetään teemailta, jossa valmistetaan ekologisia hiustenhoitoaineita.
  • Vuosikokous 19.4.
  • Osallistutaan Mahdollisuuksien torille 23.4. Tarkoitus on pyytää mukaan myös joitakuita tuottajia.
  • Toukokuun alkupuolella järjestetään luomuviinitasting ja viinitilaus yhteistyössä Jalkarannan koulun vanhempainyhdistyksen kanssa
  • Järjestetään tilaretki esimerkiksi Herralan tilalle tai jonnekin muualle kevään / kesän aikana
Kokouksen jälkeen tuli vielä ideoita villiyrttien keruusta ja raakasuklaan valmistuksesta.