sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Hyvin sanottu -festivaaleilla keskusteltiin ruoan tulevaisuudesta - kurkkaa kooste keskustelusta


Lahden ruokapiiri ry ja Maa- metsätalousministeriö järjestivät yhdessä ruoan tulevaisuutta käsittelevän keskustelun Hyvin sanottu -festivaaleilla Lahden Sibeliustalossa lauantaina 28.9. Festivaalin järjestivät YLE, Lahden kaupunki ja Erätauko-säätiö. Festivaaleilla käytiin noin 70 keskustelua eri aiheista. 

Mukana keskustelussa oli alan opiskelijoilta Keudasta ja Helsingin yliopistosta sekä nuoria ruoan tuottajia Päijät-Hämeestä: Emma Murto Asikkalan juustola - Perttulan tila, Ira Wichman, Elias Turunen, Arttu Euksela, Aino Eskola, Sanna Pentikäinen ja Silja Salmi. 

Tutustu tekoälyllä tuotettuun koosteeseen keskustelussa esiintyneistä ajatuksista ja teemoista Nuorissa ruoan tulevaisuus (tutkimukset.fi)

Lahden ruokapiiri kiittää järjestäjiä hienosta mahdollisuudesta olla mukana sekä ministeriötä hyvästä yhteistyöstä. 



keskiviikko 18. syyskuuta 2024

 


Lahden kaupunki, YLE ja Erätauko-säätiö järjestävät Lahden Sibeliustalossa Hyvin sanottu -keskustelufestivaalin 27.-28.9. Lahden ruokapiirillä on ilo ja kunnia olla mukana!

Järjestämme yhdessä Maa- ja metsätalousministeriön kanssa keskustelun lauantaina 28.9. klo 13.30 Sibelius-talon Metsäsalissa otsikolla 

RUUAN TULEVAISUUS ON NUORTEN KÄSISSÄ 

Keskustelussa pohditaan mm. seuraavia kysymyksiä: Kuka tuottaa ruokaa 2040? Millaista ruokaa Suomessa tuotetaan? Millaisessa ruokaympäristössä elämme 2040?
Suomessa ja Euroopassa maatalousyrittäjien keski-ikä on korkea ja uusia yrittäjiä tarvitaan niin alkutuotantoon kuin koko ruokaketjuun. Millaisena nuoret yrittäjät ja alan opiskelijat näkevät suomalaisen maatalouden ja ruuantuotannon tulevaisuudessa?

Jätämme keskusteluun myös muutaman vapaan paikan festivaalivieraille! 

Hyvin sanottu festivaalille on vapaa pääsy. Lauantaina sinne on myös maksuton bussikuljetus Marolankadun turistipysäkiltä torilta klo klo 10, 11,12, 13,14 ja 15.

Festivaalin tarkoituksena on tarjota mahdollisuuksia yhteiseen, rakentavaan keskusteluun sekä lisätä osallistumisrohkeutta yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Katso koko festivaalin ohjelma täältä. Tervetuloa mukaan!


lauantai 16. maaliskuuta 2024

Kevään 2024 jakelut Kumppanuustalo Fellmanniassa










Ruokapiiri liittyi mukaan päijäthämäläisten yhdistysten yhteisöön ja aloitti jakelut Lahden keskustassa, Kumppanuustalo Fellmanniassa (Kirkkokatu 27). 

Olemme iloisia uudesta, upeasta jakelutilasta ja sen tuomista mahdollisuuksista! Tila palvelee hyvin myös tuottajiamme: tuotteet voi tuoda joustavasti jakelupäivän aikana, koska tilassa on aulapalveluhenkilökunta paikalla päivisin. 

Keväälla 2024 jakeluita järjestetään vähintään seuraavasti klo 16.30-18 välisenä aikana:

  • ke 13.3. 
  • ke 13.4.
  • ke 8.5 
  • ke 12.6. 

Verkkokauppa avataan aina edellisen viikon perjantaina ja tuotteita voi tilata sunnuntai-iltaan asti. 

Osallistumme Fellmanniassa myös yhdistyksille järjestettäviin tapahtumiin, kuten yhdistysmarkkinoihin vuoden aikana. 

Lue lisää Kumppanuustalo Fellmanniasta talon verkkosivuilta: Kumppanuustalo Fellmannia (fellmanniatalo.fi)



maanantai 21. elokuuta 2023

Lähde mukaan Lähiruokapäivän retkelle!

la 9.9. klo 9.30 - 15 










Lauantaina 9. syyskuuta vietetään valtakunnallista lähiruokapäivää. Lahden ruokapiirin järjestämällä retkellä pääset tutustumaan paikallisiin tuottajiin ja yrityksiin, ostamaan tuoreita raaka-aineita ja tuotteita suoraan tekijöiltä itseltään sekä tietenkin nauttimaan herkullisesta lähiruoasta seuraavissa kohteissa:


  • Huljalan Tupala, Hämeenkoski. Luomutila, jossa tarjolla kyytönlihaa metsälaitumelta sekä avomaan vihanneksia, härkäpapua ja öljyhampun siemeniä. Pihapiirissä kahvila, mahdollisuus tutustua kasvimaahan ja nähdä kyyttölehmiä.

  • Pellavatupa Joentorppa, Asikkala. Pellavan viljelyn historiaa ja nykypäivää,  mahdollisuus ostaa pellavaisia käyttö- ja lahjaesineitä sekä paikkakunnan tuotteita.

  • Asikkalan Juustola, Perttulan tila, Asikkala. Näe lehmiä, kanoja, työkoneita, pienmeijeri ja navetta. Pihapiirissä lähiruokatori, jossa on mukana juustolan tuotteiden lisäksi kunnan lähituottajia: Sokan tilan vihannekset ja juurekset, Jaakkolan Omenatila, Simolinin hunaja, Rautavuon villatuotteet. Kahvilassa oman juustolan tuotteita



LÄHTÖ Lahden Matkakeskuksesta klo 9.30, paluu samaan paikkaan klo 15 mennessä. 


ILMOITTAUDU mukaan retkelle tällä lomakkeella. Ilmoittautuminen on sitova.


HINTA retkelle on 17 € / hlö. Sisältää bussikuljetuksen retken kohteisiin. Retki maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tai bussissa korttimaksupäätteellä. Maksutiedot löytyvät ilmoittautumislomakkeesta.


Lisätietoja

Sanna Virta, p. 050 911 9605, sannavirta (at) gmail.com


Lue lisää 

Etusivu - Lähiruokapäivä (lahiruokapaiva.fi)

Lahden ruokapiiri ry



maanantai 3. tammikuuta 2022

Lahden ruokapiirin jakelut alkavat keskiviikkona 12.1.2022

 Aloitamme jälleen kerran uuden, uljaan luomu- ja lähiruokavuoden keskiviikkona 12.1. klo 16.30-18 jakelulla. Pääset tilaamaan heti vuoden ensimmäisessä jakelussa liittymällä jäseneksi täällä. 

Koronapandemia on vaikuttanut yhdistyksemme toimintaan, vaikka olemmekin pystyneet järjestämään jakelut normaalisti kahden viikon välein. Tapahtumia, retkiä ja teematilaisuuksia emme sitä vastoin ole voineet toteuttaa samaan tapan kuten aiempina vuosina. 

Toivomme kovasti, että vuonna 2022 pääsisimme taas tapahtumien ja toiminnan pariin. Puhdas, ekologinen, eettinen ja laadukas ruoka on meille tärkeää. Eikä pelkästään ruoka, vaan kestävä elämäntapa kaiken kaikkiaan. Tarvitsemme entistä enemmän tekoja ja puhetta kotimaisen kestävän ruokakulttuurin ja arjen puolesta. Tervetuloa mukaan tilaamaan laadukkaita ja edullisia luomu - ja lähituotteita ja edistämään samalla kestävää kotimaista ruokakulttuuria!







sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Syyskokous ja sadonkorjuujuhla 16.10.2021

Lahden ruokapiirin yhdistetty syyskokous ja sadonkorjuujuhla järjestetään lauantaina 16.10. klo 17 alkaen osoitteessa Hollolankatu1 (Kaupunkikylän hanketila). 

SYYSKOKOUS klo 17 alk. Esitellään vuoden 2022 toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä valitaan hallitus ensi vuodelle.

SADONKORJUUJUHLA KLO 18 alk.

Maistelemme Weinwelt Langefeldin upeita luomuviinejä, mukana 7 erilaista luomuviiniä! Teemme myös viinitilauksen, joka on auki vielä seuraavan viikon perjantaihin 22.10. saakka. Tilausmahdollisuus vain ruokapiirin jäsenille. Jos viinejä jää yli, ne ovat ostettavissa saman tien mukaan.

Kevyt kasvismenu sisältää salaattia, suolaista piirakkaa ja jälkiruoan.

Sadonkorjuujuhlan hinta on 25 €/ hlö ruokapiirin jäsenille, 30 €/ hlö ei-jäsenille. Illan aikana voit liittyä jäseneksi.

Sadonkorjuujuhlaan mahtuu mukaan 20 ensin ilmoittautunutta. Ilmoittaudu mukaan lähettämällä nimesi, puhelinnumerosi ja mahdolliset ruokarajoitteet osoitteeseen lahdenruokapiiriry@gmail.com viimeistään ti 12.10.

Lämpimästi tervetuloa herkulliseen iltaan!

Kysy lisää Lahden ruokapiiristä:

puheenjohtaja Sanna Virta, p. 050 011 0605, lahdenruokapiiriry@gmail.com








perjantai 13. marraskuuta 2020

RAKKAUDESTA RUOKAAN - keskustelua kestävästä ruokakakulttuurista



28.11. klo 11-13 verkossa osoitteessa https://us02web.zoom.us/j/82888502998

Voit osallistua keskusteluun chatissa tai voit lähettää etukäteen kysymyksiä keskustelijoille  osoitteeseen lahdenruokapiiriry@gmail.com.

Miten luodaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää ruokakulttuuria? Mitä on ilmastoystävällinen suomalainen ruoka? 

Lahden Ruokapiiri ottaa varaslähdön Euroopan Ympäristöpääkaupunkivuoteen nostamalla keskusteluun suomalaisen ruoan ja sen tulevaisuuden. Ruoka koskettaa meitä kaikkia ja sen ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat kiistattomat. Meidän mielestämme ruoasta ja sen eri ulottuvuuksista keskustellaan aivan liian vähän ja kapea-alaisesti. Olemme sitä mieltä, että Suomi tarvitsee enemmän ja parempaa puhetta kestävästä ruokakulttuurista. Rakkaudesta ruokaan -tapahtuma on keskustelunavaus moniääniselle ja tulevaisuuteen kurkottavalle ruokakeskustelulle. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan jokapäiväisestä leivästämme!

Aiheen alustajina ja keskustelijoina luomuviljelijä Matti Oijala, tutkija Teea Kortetmäki ja yrittäjä Jarkko Lehtopelto. Keskustelua keittää kokoon filosofi Tuomas Nevanlinna.

Keskustelijoiden esittelyt:

Matti Oijala on luomuviljelijä Lahden Immilästä 20 vuoden kokemuksella. Oijalassa kasvatetaan perunaa, juureksia, marjoja ja hedelmiä tavanomaisten vilja- ja nurmikasvien lisäksi. Tavoitteena on kehittää pellosta pöytään – field to fork – avomaan tuotantoa, missä keskeisinä kohteina ovat esikasvit, kaistaviljely ja ympäristötietoisuus. Monipuolista ruokaa kestävin menetelmin.

Teea Kortetmäki työskentelee Jyväskylän yliopistossa tutkijana. Hän on erikoistunut ruokajärjestelmien kestävyyteen ja ympäristöetiikkaan ja työskentelee tutkimushankkeessa Reilu ruokamurros, www.justfood.fi. Lisäksi hän on ollut mukana toteuttamassa useita ruohonjuuritason kestävyyttä edistäviä ruokahankkeita kuten Proteiinipiilaakso ja Kouluruoka2030.

Jarkko Lehtopelto edistää työssään ruoantuotannon kehittymistä kestävämpään suuntaan. Tästä on esimerkkinä Lahden ympäristöpääkaupungin hanke, jossa kannustetaan Lahden, Heinolan, Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan viljelijöitä suorittamaan tuleva Uudistavan viljelyn opisto vuoden 2021 aikana. Lisäksi Jarkko on yksi Suomalaisen ruoan laatukirjan kirjoittajista ja käsikirjoittaa tällä hetkellä podcastia ruokajärjestelmän yhteiskunnallisista ulottuvuuksista, www.uudistavaviljely.fi. Puheenvuoro: Keskitytään laatuun, josta ollaan tulevaisuudessa valmiita maksamaan.

Tapahtuma on osa Lahti Euroopan Ympäristöpääkaupunki 2021 -vuoden ohjelmaa. Lue lisää greenlahti.fi

#egca2021   
#greenlahti   
#ympäristöpääkaupunki  
#lahdenruokapiiri