Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuottajat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tuottajat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 13. lokakuuta 2024

Hyvin sanottu -festivaaleilla keskusteltiin ruoan tulevaisuudesta - kurkkaa kooste keskustelusta


Lahden ruokapiiri ry ja Maa- metsätalousministeriö järjestivät yhdessä ruoan tulevaisuutta käsittelevän keskustelun Hyvin sanottu -festivaaleilla Lahden Sibeliustalossa lauantaina 28.9. Festivaalin järjestivät YLE, Lahden kaupunki ja Erätauko-säätiö. Festivaaleilla käytiin noin 70 keskustelua eri aiheista. 

Mukana keskustelussa oli alan opiskelijoilta Keudasta ja Helsingin yliopistosta sekä nuoria ruoan tuottajia Päijät-Hämeestä: Emma Murto Asikkalan juustola - Perttulan tila, Ira Wichman, Elias Turunen, Arttu Euksela, Aino Eskola, Sanna Pentikäinen ja Silja Salmi. 

Tutustu tekoälyllä tuotettuun koosteeseen keskustelussa esiintyneistä ajatuksista ja teemoista Nuorissa ruoan tulevaisuus (tutkimukset.fi)

Lahden ruokapiiri kiittää järjestäjiä hienosta mahdollisuudesta olla mukana sekä ministeriötä hyvästä yhteistyöstä. 



maanantai 21. elokuuta 2023

Lähde mukaan Lähiruokapäivän retkelle!

la 9.9. klo 9.30 - 15 










Lauantaina 9. syyskuuta vietetään valtakunnallista lähiruokapäivää. Lahden ruokapiirin järjestämällä retkellä pääset tutustumaan paikallisiin tuottajiin ja yrityksiin, ostamaan tuoreita raaka-aineita ja tuotteita suoraan tekijöiltä itseltään sekä tietenkin nauttimaan herkullisesta lähiruoasta seuraavissa kohteissa:


  • Huljalan Tupala, Hämeenkoski. Luomutila, jossa tarjolla kyytönlihaa metsälaitumelta sekä avomaan vihanneksia, härkäpapua ja öljyhampun siemeniä. Pihapiirissä kahvila, mahdollisuus tutustua kasvimaahan ja nähdä kyyttölehmiä.

  • Pellavatupa Joentorppa, Asikkala. Pellavan viljelyn historiaa ja nykypäivää,  mahdollisuus ostaa pellavaisia käyttö- ja lahjaesineitä sekä paikkakunnan tuotteita.

  • Asikkalan Juustola, Perttulan tila, Asikkala. Näe lehmiä, kanoja, työkoneita, pienmeijeri ja navetta. Pihapiirissä lähiruokatori, jossa on mukana juustolan tuotteiden lisäksi kunnan lähituottajia: Sokan tilan vihannekset ja juurekset, Jaakkolan Omenatila, Simolinin hunaja, Rautavuon villatuotteet. Kahvilassa oman juustolan tuotteita



LÄHTÖ Lahden Matkakeskuksesta klo 9.30, paluu samaan paikkaan klo 15 mennessä. 


ILMOITTAUDU mukaan retkelle tällä lomakkeella. Ilmoittautuminen on sitova.


HINTA retkelle on 17 € / hlö. Sisältää bussikuljetuksen retken kohteisiin. Retki maksetaan ilmoittautumisen yhteydessä tai bussissa korttimaksupäätteellä. Maksutiedot löytyvät ilmoittautumislomakkeesta.


Lisätietoja

Sanna Virta, p. 050 911 9605, sannavirta (at) gmail.com


Lue lisää 

Etusivu - Lähiruokapäivä (lahiruokapaiva.fi)

Lahden ruokapiiri ry



perjantai 13. marraskuuta 2020

RAKKAUDESTA RUOKAAN - keskustelua kestävästä ruokakakulttuurista



28.11. klo 11-13 verkossa osoitteessa https://us02web.zoom.us/j/82888502998

Voit osallistua keskusteluun chatissa tai voit lähettää etukäteen kysymyksiä keskustelijoille  osoitteeseen lahdenruokapiiriry@gmail.com.

Miten luodaan ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävää ruokakulttuuria? Mitä on ilmastoystävällinen suomalainen ruoka? 

Lahden Ruokapiiri ottaa varaslähdön Euroopan Ympäristöpääkaupunkivuoteen nostamalla keskusteluun suomalaisen ruoan ja sen tulevaisuuden. Ruoka koskettaa meitä kaikkia ja sen ilmasto- ja ympäristövaikutukset ovat kiistattomat. Meidän mielestämme ruoasta ja sen eri ulottuvuuksista keskustellaan aivan liian vähän ja kapea-alaisesti. Olemme sitä mieltä, että Suomi tarvitsee enemmän ja parempaa puhetta kestävästä ruokakulttuurista. Rakkaudesta ruokaan -tapahtuma on keskustelunavaus moniääniselle ja tulevaisuuteen kurkottavalle ruokakeskustelulle. Lämpimästi tervetuloa mukaan keskustelemaan jokapäiväisestä leivästämme!

Aiheen alustajina ja keskustelijoina luomuviljelijä Matti Oijala, tutkija Teea Kortetmäki ja yrittäjä Jarkko Lehtopelto. Keskustelua keittää kokoon filosofi Tuomas Nevanlinna.

Keskustelijoiden esittelyt:

Matti Oijala on luomuviljelijä Lahden Immilästä 20 vuoden kokemuksella. Oijalassa kasvatetaan perunaa, juureksia, marjoja ja hedelmiä tavanomaisten vilja- ja nurmikasvien lisäksi. Tavoitteena on kehittää pellosta pöytään – field to fork – avomaan tuotantoa, missä keskeisinä kohteina ovat esikasvit, kaistaviljely ja ympäristötietoisuus. Monipuolista ruokaa kestävin menetelmin.

Teea Kortetmäki työskentelee Jyväskylän yliopistossa tutkijana. Hän on erikoistunut ruokajärjestelmien kestävyyteen ja ympäristöetiikkaan ja työskentelee tutkimushankkeessa Reilu ruokamurros, www.justfood.fi. Lisäksi hän on ollut mukana toteuttamassa useita ruohonjuuritason kestävyyttä edistäviä ruokahankkeita kuten Proteiinipiilaakso ja Kouluruoka2030.

Jarkko Lehtopelto edistää työssään ruoantuotannon kehittymistä kestävämpään suuntaan. Tästä on esimerkkinä Lahden ympäristöpääkaupungin hanke, jossa kannustetaan Lahden, Heinolan, Asikkalan, Hollolan ja Orimattilan viljelijöitä suorittamaan tuleva Uudistavan viljelyn opisto vuoden 2021 aikana. Lisäksi Jarkko on yksi Suomalaisen ruoan laatukirjan kirjoittajista ja käsikirjoittaa tällä hetkellä podcastia ruokajärjestelmän yhteiskunnallisista ulottuvuuksista, www.uudistavaviljely.fi. Puheenvuoro: Keskitytään laatuun, josta ollaan tulevaisuudessa valmiita maksamaan.

Tapahtuma on osa Lahti Euroopan Ympäristöpääkaupunki 2021 -vuoden ohjelmaa. Lue lisää greenlahti.fi

#egca2021   
#greenlahti   
#ympäristöpääkaupunki  
#lahdenruokapiiri



torstai 26. heinäkuuta 2018

Ruokapiirin kesäretki 2018

Terveiset Ruokapiirin jo perinteiseltä (järjestettiin toisen kerran) kesäretkeltä. Tänä vuonna suuntasimme aluksi Lahden Immilään, Matti Oijalan luomutilalle. Oijalassa saimme asiantuntevan tilakierroksen ja kuulimme kasvien vuoroviljelystä ja opimme uutta toisistaan hyötyvistä kasvikumppaneista. Matti on tunnettu monista perunalajikkeistaan ja myös niistä saimme hyvän oppitunnin. Maistiaisiksi mukaamme saimme pikkupussilliset uutta Jussi-lajiketta. Täytyypä kokeilla. Viime vuodelta allekirjoittaneen oma suosikki on hyvä muussiperuna, Mayan gold.

Oijalan tilalta suunnistimme kahvitauolle saman kylän Immilän myllylle, joka on todella viihtyisä ja suosittelemisen arvoinen vierailukohde. Myllyn kahvila on auki elokuun loppuun asti kello 10-20. Myllyllä Matti kertoi lisää alueen historiasta.

Immilästä jatkoimme viimeiseen kohteeseemme Koiskalan kartanolle, jossa nautittiin lounaaksi papu-kasviskeittoa. Koiskalan tilan omistajapariskunta Pauliina Palo ja Kalle Knuuttila kertoivat kartanon 1400-luvulle saakka ulottuvasta historiasta sekä nykypäivän luomuviljelijän arkipäivästä. Lounas ja herkulliset kakkukahvit nautittiin kauniisti restauroidussa vanhassa meijerissä, jota vuokrataan erilaisiin tilaisuuksiin. Tilan tärkein tuote nykyisin on luomulampaat, jotka laiduntavat vapaana koko kesän ja hoitavat samalla tilaa ympäröivää perinne biotooppia. Kartanon alueella on nykyisin ”vain” 26 rakennusta, kun niitä parhaimmillaan on ollut jopa 40. Vierailun päätteeksi Pauliina ja Kalle esittelivät pihapiiriä ja kotiinviemisiksi oli mahdollisuus ostaa tilan uusinta tuotetta, Koiskalan hunajaa, sekä Pauliinan valmistamaa luomumaitosaippuaa.

 Oijalan pelloilla
talvivalkosipuli
maissi
Oijalan perunalajikkeita
Immilän myllykahvila
Koiskalan tilalla
Koiskalan kartanon päärakennus
Kanoja

torstai 2. helmikuuta 2017

Tulevia tapahtumia

Hallitus kokoontui 1.2. alla keskeisimmät uutiset kokouksesta:

Jäseniä on tällä hetkellä hieman yli 70. Jäseniä pyritään saamaan lisää tapahtumien yhteydessä ja Some-markkinoinnilla. Uutena tuottajana kokeillaan ottaa verkkokauppaan Arctic Warriors. Lisäksi pakkaseen tilataan lisää poronkäristystä ja Jymy-jäätelöä.

Tulevia tapahtumia:
  • Kevättalvella järjestetään teemailta, jossa valmistetaan ekologisia hiustenhoitoaineita.
  • Vuosikokous 19.4.
  • Osallistutaan Mahdollisuuksien torille 23.4. Tarkoitus on pyytää mukaan myös joitakuita tuottajia.
  • Toukokuun alkupuolella järjestetään luomuviinitasting ja viinitilaus yhteistyössä Jalkarannan koulun vanhempainyhdistyksen kanssa
  • Järjestetään tilaretki esimerkiksi Herralan tilalle tai jonnekin muualle kevään / kesän aikana
Kokouksen jälkeen tuli vielä ideoita villiyrttien keruusta ja raakasuklaan valmistuksesta.


  

maanantai 25. huhtikuuta 2016

Jäätelöä

Ensi keskiviikkona taas saatavilla Jymyn luomu-jäätelöä ruokapiirin pakasteesta, entistä edullisemmin hinnoin. Tule vuosikokoukseen ja osta samalla jätskit mukaan kotiinviemisiksi. Makuina löytyy Jymy sitruuna, vanilja, suklaa, maitokahvi, puolukka, mustikka ja lakritsi 500 ml 4,90 € sekä Jymy mansikka 210 ml 2,00 €.

http://www.jymy.fi/

lauantai 6. helmikuuta 2016

Poronkäristystä tilattavissa

Nyt on aika tehdä porotilaus keväälle.

Poronkäristys tulee Tolosen Paliskunnasta Ivalojoen varrelta, jossa poronomistajilla on pienessä kylässä oma lihaleikkaamo. Tolosen kylältä tuleva poro toimitetaan pääsääntöisesti Saariselän ravintoloihin. Poronkäristysliha on hyvää ja laadukasta. Poro pakataan 500g pakkauksiin ja toimitetaan pakastettuna. Hinta rahteineen 24 €/kg.

Linkki tilaustaulukkoon lähetetty jäsenille sähköpostilla.


tiistai 1. joulukuuta 2015

Luomujoulukinkkuja tilattavissa

Leppälän luomutila tarjoaa piirille luomujoulukinkkuja. Kinkkuja on nyt tilattavissa ruokapiirin omassa verkkokaupassa. Tilaukset tulee tehdä pikaisesti, JO TORSTAIHIN 3.12. klo 18 mennessä!
 
Tilattavissa on:
- juhlakinkku potkalla 7-8 kg 14,36 eur/kg
- suolattu file noin 3 kg 34,20 eur/kpl
- laparulla noin 2 kg 11,97 eur/kg
 
Kinkkujen toimitus jakelutilaamme Liipolaan on 19.12. tai 21.12. Noutoajasta ilmoitetaan tilaajille tarkemmin lähempänä ajankohtaa.

 

maanantai 23. marraskuuta 2015

Pihvikarjan lihaa Hartolasta

Ruokapiiri on aloittanut yhteistyön uuden lihantuottajan kanssa. Hartolassa pihvikarjaa kasvattava Herrala Beef Oy / Herralan tila tarjoaa ruokapiiriläisille mahdollisuuden ostaa lähellä tuotettua tuoretta naudanlihaa. Nyt syötäväksi tuleva eläin on limousine (8v.)- tai charolais-(10v.)rotuinen, mutta jatkossa Herralan tilan naudat ovat hereford-rotuisia. Eläimillä ei ole vielä luomusertifikaattia, sillä tila on siirtymävaiheessa ja saavat luomumerkinnän vasta keväällä. Ensimmäinen erä lihaa on tulossa 2.12. jakeluun ja tilaukset tehdään normaalisti sunnuntaihin 29.11. mennessä. Lisätietoa Herralan tilasta ja eläimistä löytyy netistä http://www.herralabeef.fi/ tai https://www.facebook.com/herralantila/?fref=ts.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Lammasta ja hedelmiä

Ensi viikon 16.9. jakelussa on uutena tuottajana mukana Haaviston lammastila noin 25 km päästä Lahdesta. Tarjolla on nuoren lampaan lihaa pakasteena (puolikas lammas / pakkaus). Lammas on paloiteltu ja vakumoitu, pakkauksen kokonaispaino n. 6-7 kg, hinta 14,00 €/kg. Pakkaus sisältää: paisti/viulu (luullinen), lapa (luulla), ulko- ja sisäfile, niskakiekot/etuselkää, kuve, kylkiribsit. Lampaat eivät ole luomua. Eläimet kasvatetaan omien peltojen rehulla ilman teollisia ostorehuja.
http://haavistontila.blogspot.fi/p/lampaat.html
https://www.facebook.com/pages/Haaviston-lammastila/1605685993019847

Lisäksi uutuutena Tietäväiseltä on nyt tilattavissa myös tuoreita hedelmiä ja vihanneksia. Koska kyse on tuoretuotteista valikoima saadaan verkkokauppaan vasta viikonlopuksi. Hedelmä- ja vihannestilaukset Tietäväisen verkkokaupasta siis lauantaina ja sunnuntaina! Muut tilaukset voi tehdä normaalin tapaan jo viikolla. Toimitus ensi keskiviikon jakeluun.

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Tietäväisen valikoimiin tulossa tuoreita hedelmiä ja vihanneksia

Tietäväinen Enterprises, jolta ruokapiiri on tilannut tähän mennessä lähinnä kuivatuotteita, on nyt lisännyt valikoimiinsa myös tuoreita  tuontihedelmiä ja tuontivihanneksia. Valikoima näyttää ennakkolistan perusteella monipuoliselta. Listalta löytyy esimerkiksi appelsiini, bataatti, mango, omena, kukkakaali, sitruuna, sokerimaissi, vesimeloni, viinirypäle. Saatavilla olevat tuotteet luonnollisesti vaihtelevat sesongin mukaan.

Kaikki tuotteet ovat luomulaatuisia ja ne tilataan ja maksetaan normaaliin tapaan Tietäväisen omassa verkkokaupassa. Ensimmäinen jakelu, johon hedelmiä ja vihanneksia on mahdollista tilata, on 16.9. jakelu. Mikäli kysyntää on riittävästi, toimitukset ovat joka jakelussamme eli noin joka toinen viikko. Suppean hintavertailun perusteella hinnat näyttäisivät olevan kilpailukelpoisia kaupan luomulaatuisiin tuotteisiin verrattuna.