Lahden Ruokapiiri ry

aitoja makuja - läheltä ja luomuna



Lahden Ruokapiirin kautta saat lähellä tuotettua ruokaa ja luomutuotteita sekä kotikulmilta että eri puolilta maailmaa.

Läheltä saamme vihannekset ja juurekset, naudanlihat, kananmunat, jauhot, mehut, juustot ja yrtit. Kauempaa tulevat esimerkiksi poronliha, pähkinät, siemenet, mausteet, riisit, pastat, suklaat, teet, kosmetiikka, pesuaineet ja lukuisat eksoottiset tuotteet ilman kemiallisia lisäaineita.

Monet kauttamme tilattavissa olevat tuotteet ovat edullisempia kuin kaupoissa. Tarjolla on myös tuotteita, joita ei normaalisti ole kaupoissa. Tilattavien tuotteiden valikoima vaihtelee satokauden ja tilausjakson mukaan.

Ruokapiirin toiminta on ympäristöystävällistä, edistää kestävää luonnonmukaista tuotantoa, tuotteet ovat maukkaita, puhtaita ja laatua kontrolloidaan säännöllisesti. Jakeluissa ja tapahtumissa tapaat muita samanhenkisiä ihmisiä. 

Ruokapiiri järjestää myös erilaisia teematapahtumia ja retkiä. Olemme järjestäneet mm. monenlaisia kokkaus- ja herkutteluiltoja ja ekokosmetiikan työpajoja. Marraskuussa 2020 järjestimme Rakkaudesta ruokaan - keskustelua kestävästä ruokakulttuurista -verkkotapahtuman, joka oli osa Lahti Euroopan ympäristöpääkaupunki 2021 ohjelmaa. Useampaan otteeseen on myös järjestetty luomuviini-iltamat, joissa on ollut mahdollisuus sekä maistaa että tilata viinejä.

Liity jäseneksi

Liity jäseneksi lähettämällä oheisella lomakkeella tai sähköpostilla nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi.

Järjestämme jakeluita keskimäärin kerran kuussa. Tilaukset tehdään verkkokaupassa ja noudetaan keskiviikkoisin klo 16.30-18  Lahden keskustasta, Kumppanuustalo Fellmanniasta, Kirkkokatu 27.  Jäsenmaksu on vain 20 euroa /talous vuodessa. Toimimme talkoovoimin ja jäsenet osallistuvat toimintaan kullekin sopivalla tavalla. 

Maksut hoituvat joko verkkokaupassa tai ruokapiirin maksupäätteellä, riippuen tuottajasta. Lahden Ruokapiiri on voittoa tavoittelematon yhdistys. Ruokapiiri ei lisää tuotteiden hintaan katetta, vaan ruokapiirin kulut hoidetaan jäsenmaksuilla.

Lahden Ruokapiiri ry on toiminut yhdistyksenä vuodesta 2014, ja tällä hetkellä jäseniä on noin 40.

Yhteystiedot

Sähköposti: lahdenruokapiiriry@gmail.com
Facebook: https://www.facebook.com/lahdenruokapiiriry/
hallituksen puheenjohtaja:  Lassi Ojala, p. 050 069 4144

Nimi:

Sähköposti:

Viesti: