keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Pakastetuotteita myyntiin

Ruokapiirin kautta tilattavien / ostettavien tuotteiden valikoima laajenee merkittävästi. Ensi viikosta lähtien ostettavissa on myös lihaa ja jäätelöä.

Yhteistyö Leppälän luomutilan kanssa käynnistyy vihdoin. Jakelutilaan sijoitettu pakastin on saatu toimintakuntoon ja seuraavassa jakelussa 18.2.2015 onkin myynnissä Leppälän luomutilan pakastelihoja (sekä possua että nautaa). Lihoja ei siis varata etukäteen verkkokaupan kautta, vaan ostetaan suoraan jakelusta. 

Pakkaseen saadaan myyntiin myös JYMY-luomujäätelöä. Makuina ovat vanilja, suklaa, mansikka, kahvi ja puolukka. Lisätietoa löytyy valmistajan nettisivuilta.


Lisäksi seuraavaan jakeluun saadaan myyntiin myös lammasta. Lammas on Iittiläiseltä pientilalta, ei luomua. Lampaat ovat kasvaneet pienessä pihattolampolassa, hyvällä perusrehulla (heinä ja lammasrehu). Liha saadaan myyntiin tuoreena ja myös ne ostetaan paikanpäällä ilman varauksia. Ruokapiiri ottaa myyntiin kolmen lampaan ruhot. 18.2.2015 jakelusta ylijäävät lihat pakastetaan ja niitä voi ostaa seuraavien jakelujen yhteyksissä. 

Uusien tuotteiden hinnoista tiedotetaan sähköpostilla / facebookin kautta.

Jos haluat liittyä ruokapiiriin ota yhteyttä sähköpostitse lahdenruokapiiriry(at)gmail.com.

Ruokapiirillä on myös nyt omat Facebook-sivut, muista tykätä meistä. 
Vapaampaa keskustelua löytyy Lahden seudun luomuruokapiiri -ryhmästä


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti